Itsenäinen ja omavarainen Limingan kunta
Hyvinvoivat kuntalaiset
Elävä ja yrittäjäystävällinen kunta
Rakentavasti yhdessä, Limingan Keskusta
Olemme aktiivisia seuraavissa kanavissa:

Keskusta kantaa vastuuta – sinusta, minusta, perheestä, läheisistä, luonnosta, kodista ja kotiseudusta. Kuntalaiset Limingassa ovat luottaneet Keskustaan ja Keskustalla on Limingassa vahva asema. Nykyisellä valtuustokaudella Keskustalla on kunnanvaltuustossa 19 valtuutettua.
Keskustan valtuutetuista valtuuston puheenjohtajana toimii Tuomas Ahola, kunnanhallituksen puheenjohtajana Juho Pakaslahti ja Valtuustoryhmän puheenjohtaja Kati Manninen.
Limingan Keskustan kunnallisjärjestö johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana toimii Marko Pietilä, varapuheenjohtajana Jarmo Ahola ja sihteerinä Kati Manninen.
Ota yhteyttä
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Marko Pietilä
050 372 0186
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kati Manninen
040 844 3053
Ahola Jarmo, Ahola Tuomas (Valtuuston PJ), Ansamaa Arja (sit.), Auno Teija, Hannula Maria, Hintikka Tiina, Junes Jani, Jääskeläinen Matti, Kemell Markku, Kojo Esa, Kotkaranta Saara, Kovaniemi Senja, Kylmänen Liisa, Luukinen Hanna, Manninen Kati, Mutanen Maria-Liisa, Pakaslahti Juho (KH PJ), Pietilä Marko, Savolainen Sanna, Sippala Marja.
Aikio Satu (sit.), Alajoki Matti, Jacklin Pauli, Kyllönen Tuukka, Rantasuomela Leena, Vanhala Kalle (sit.).
Sähköpostit
etunimi.sukunimi@liminka.fi
Seuraa tapahtumailmoituksia Facebookista
Menneet tapahtumat
9.6.2025 Limingan Keskustan yleinen kokous
Oletko kiinnostunut osallistumaan Keskustan paikallisyhdistysten toimintaan? Ole rohkeasti yhteydessä.



🍀 Keskustan Limingan kunnallisjärjestö esittää 18.10.2026 pidetyn kokouksen mukaan Senja Kovaniemi jatkamaan Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana.
💚 Lämmin kiitos Senjalle tähänastisesta panoksesta ja sitoutumisesta yhteisten asioiden hoitoon. Yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla rakennetaan toimivaa järjestötoimintaa sekä luodaan vahva pohja menestykselle. ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
✨ Heijastinpäivän tunnelmia Limingasta! ✨
Tänään 1.10. vietettiin vuosittaista valtakunnallista heijastinpäivää, ja Limingan Keskusta jalkautui eri puolille Liminkaa jakamaan heijastimia.
Heijastimille oli selvästi tarvetta. Illat ovat jo pimenneet, eikä kaikilla ollut vielä heijastinta mukana. Pieni heijastin tekee pimeässä suuren eron näkyvyyteen!
Heijastimet olivat niin tarpeellisia, että saatatpa kohdata heijastimien jakelijan Limingassa vielä perjantainakin!
Pidetään huolta siitä, että näymme pimeässä.
Turvallista ja loistavaa syksyä kaikille! 🍂✨
#liminka #heijastinpäivä #näypimeässä #turvallinensyksy #limingankeskusta
Teija Auno, Senja Kovaniemi, Kati Manninen Poliitikko ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Limingan kunnanvaltuusto päätti tänään 14.9.2026 yksimielisesti hyväksyä terveyskeskuskiinteistön myynnin.
§4 Kiinteistökaupan hyväksyminen kiinteistötunnus 425-402-393-1 ja 425-402-356-312 (Limingan terveyskeskus).
Limingan Keskustan valtuustoryhmä pitää tätä erittäin hyvänä päätöksenä. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Kati Manninen esitti valtuustoryhmän puheenvuoron päätökseen liittyen.
"Limingan terveyskeskus on kuntalaisille paikka, johon liittyvät meille kaikille tärkeät lähipalvelut ja luottamus siihen, että apua saa läheltä silloin, kun sitä tarvitsee.
Keskustan valtuustoryhmä pitää erittäin hyvänä asiana sitä, että Pohde on tehnyt omalta osaltaan myönteisen päätöksen terveyskeskuskiinteistön kaupasta ja on valmis ostamaan kiinteistön. Se on vahva ja myönteinen viesti siitä, että terveyskeskuksella nähdään olevan jatkuvuutta Limingassa myös tulevaisuudessa.
Nyt on meidän vuoromme tehdä omalta osaltamme päätös siitä, olemmeko valmiita myymään kiinteistön.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen kuuluu nykyisin hyvinvointialueelle. Siksi on myös luontevaa, että näissä palveluissa käytettävän kiinteistön omistus ja vastuu siirtyvät hyvinvointialueelle.
Keskustan valtuustoryhmä kannattaa terveyskeskuskiinteistön myyntiä.
Samalla haluamme välittää selkeän viestin: Limingan terveyskeskus ja lähipalvelujen säilyminen omassa kunnassa ovat liminkalaisille erittäin tärkeitä myös tulevaisuudessa."
Kuva Google maps-palvelusta. ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Terveisiä Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 8.9.2026
🌱 Syyskauden toisessa kokouksessa käsittelimme tärkeitä lasten, nuorten ja oppimisen arkeen liittyviä asioita.
📚 Lukuvuosisuunnitelmat 2026–2027 hyväksyttiin peruskoulujen ja lukion osalta. Suunnitelmissa näkyvät muun muassa kansainvälisyyden vahvistaminen, opetusta ja oppimista tukevan teknologian hyödyntäminen sekä hyvinvointia ja oppimista edistävä Yhdessä oppimisen polku. Suunnitelmissa on myös koulukohtaisia konkreettisia tavoitteita ja toimenpiteitä.
🤝 Kiusaamisen ehkäisyn päivitetty suunnitelma hyväksyttiin. Tässä tärkeää oli erityisesti asioiden konkretisoiminen: miten kiusaamista ehkäistään arjessa, miten tilanteet tunnistetaan ja miten niihin puututaan heti. Mukana ovat muun muassa tunne- ja kaveritaitojen harjoittelu, ryhmädynamiikan tukeminen sekä Pisarapuuttumisen malli. Suunnitelman valmisteluun on osallistettu henkilöstöä ja lapsia, mikä on mielestäni erittäin tärkeää.
🎵 Lisäksi hyväksyimme Limingan seudun musiikkiopiston työsuunnitelman lukuvuodelle 2026–2027.
Kokouksessa asiantuntijoina olivat rehtori Raija Johnson ja varhaiskasvatusjohtaja Sari Supperi lautakunnan asioiden esittelijän sivistysjohtaja Lucina Hännisen lisäksi.
Kiitos asiantuntevista alustuksista ja hyvästä keskustelusta koko kokousväelle.
Lasten ja nuorten hyvinvointi, turvallinen kasvuympäristö ja laadukas oppiminen ovat asioita, joiden eteen on tärkeää tehdä työtä yhdessä
Maria-Liisa Mutanen Kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Eilisessä 7.9. kunnanvaltuuston kokouksessa Arja Ansamaa esitti puheenvuorossaan:
Limingan vanhusneuvosto haastaa kaikki kunnan päättäjät ja viranhaltijat osallistumaan Vie vanhus ulos -kampanjaan itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ikäinstituutin valtakunnallinen Vie vanhus ulos -kampanja kutsuu ulkoilemaan toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten kanssa. Kampanja-aika on 7.-20. syyskuuta.
Kampanjaan voi osallistua ihan jokainen. Vapaaehtoisporukat voivat ilmoittautua ulkoiluavuksi esimerkiksi läheiseen hoivakotiin. Yksityishenkilönä voit ulkoilla läheisesi tai tuttavasi kanssa tai tarjoutuu ulkoiluavuksi läheiseen hoivakotiin. Ulkoilukokemuksen voit jakaa somessa ja kampanja -aikana kerätään toteutuneita ulkoilukertoja kampanjasivuilta löytyvän linkin kautta. Vuonna 2025 ulkoilukertoja kerättiin 76770.
Limingassa on useampikin ikäihmisten palveluasumisyksikkö ja sen lisäksi paljon omissa kodeissaan asuvia ulkoiluystävää tarvitsevia ikäihmisiä. Limingan vanhusneuvosto haastaa kaikki kunnan päättäjät ja viranhaltijat osallistumaan Vie vanhus ulos -kampanjaan itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.
Lisätietoja kampanjasta löytyy Ikäinstituutin Ikiliikkuja- sivustolta (ikiliikkuja.fi). Osallistuthan sinäkin?
Kiitos Arja haasteen toimittamisesta. Kiitos @Harri Juopperi ja @Teemu Sanaksenaho tuumasta toimeen ryhtymisestä käytännön järjestelyiden suhteen! ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Syksyn ensimmäinen kunnanvaltuusto kokoontui 7.9.2026.
Syksyn ensimmäisen kunnanvaltuuston asialistalla olivat muun muassa talousarvion 2027 ja vuosien 2028 ja 2029 taloussuunnitelman laadintaohje, talousarvion toteutuminen ajalta 1.1.2026–30.6.2026 sekä useita aloitteita ja puheenvuoroja.
Kunnan taloustilanne on ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kehittynyt suunnitellusti tai jopa vähän odotettua paremmin. Verotuloja on kertynyt hieman ennakoitua enemmän, ja työttömyys on Limingassa maakunnan toiseksi matalinta.
Syntyvyydessä on nähtävissä pientä nousua, ja poismuutto on hieman vähentynyt viime vuodesta. Muuttajia on kuitenkin edelleen hieman enemmän kuin tulijoita. Kaksoisraide voi osaltaan alkaa vaikuttaa tilanteeseen, ja sen vaikutuksen voidaan odottaa vahvistuvan tulevina vuosina.
Limingan Keskustan valtuustoryhmä teki kaksi ryhmäaloitetta. Historiakuvia koskevassa aloitteessa esitetään vanhojen valokuvien tuomista näkyville niihin paikkoihin, joihin kuvat liittyvät, esimerkiksi historiatauluina. Toisen ryhmäaloitteen esitti idean ryhmään tuonut Hanna Luukinen ja se liittyi vanhan meijerin historian esille tuomiseen ja museon kaltaisen tilan mahdollisuuteen.
Valtuutetut tekivät muitakin aloitteita. Yritystontteja koskevassa aloitteessa esitetään selkeää sijoittumismallia, joka sujuvoittaisi yrityksen etenemistä ensiyhteydenotosta rakentamisen aloittamiseen ja pitäisi tonttivarannon aktiivisessa käytössä. Malliin sisältyisivät muun muassa tonttien selkeät lähtötiedot, ennakoiva neuvonta, määräaikaiset varaukset ja nimetty vastuuhenkilö.
Varavaltuutettu Teija Auno esitti henkilökohtaisessa aloitteessaan välipalan palauttamista kouluihin. Kunnanvaltuutettu Arja Ansamaa puolestaan haastoi Vanhusneuvoston puolesta valtuutetut mukaan ”Vie vanhus ulos 7.9.–20.9.2026” -kampanjaan.
Aloitteista ja puheenvuoroista kerromme vielä tarkemmin omissa julkaisuissaan.
Ennen kokousta kukitimme kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Pakaslahti hänen 50-vuotispäivänsä johdosta. Paljon onnea Juholle!
#HyväParempiLiminka #talousarvio #liminganhistoria #yritystontitlimingassa #vievanhusulos #välipala ... Näytä lisääSee Less
3 CommentsComment on Facebook