Jämijärven kuntayhdistys on tuore – se on jalostettu kunnallisjärjestöstä ja alkuunsa viidestä eri paikallisosastosta (Tykköö, Kontti, Vihu, Palokoski, Kirkonkylä). Edelleen jokaisessa kulmakunnassa on aktiivisia toimijoita, joka näkyy muun muassa siinä, että joka kulmakunnalta on vähintään yksi keskustalainen valtuutettu.
Tällä hetkellä Jämijärvellä on 13 valtuutetun valtuusto, josta 8 on keskustalaista. Jokaisessa lautakunnassa, ja luonnollisesti myös hallituksessa, vaikuttaa vahvasti keskustalaisuus. Jämijärvellä yhteishenki kaikkien puolueiden kanssa halutaan pitää hyvänä, sillä näkökulmia tarvitaan keskustelun avauksiin ja yhteistyö kunnan hyvinvoinnin takaamiseksi.
Jämijärveläinen keskustalainen on näkyvä osa myös niin Pohjois-Satakunnan kuin koko maakunnankin päätöksenteossa – siitä yksinkertaisesta syystä, että halutaan olla vaikuttamassa yhteisesti mahdollisimman hyvään kunnalliseen kantokykyyn.
Matti Peurala
puheenjohtaja
matti.peurala@keskusveljet.fi
Josefiina Koivunen
varapuheenjohtaja
Eveliina Kuuskoski
sihteeri
kuuskoskieveliina@gmail.com
Matti Peurala
rahastonhoitaja
matti.peurala@keskusveljet.fi
Jäsenet:
Samuli Aholanranta, samuli@aholanranta.fi
Satu Jokela, satu.jokela@jamijarvi.fi
Antero Karppinen, antero.karppinen51@gmail.com
Leena Koivunen
Antti Lähteenmäki, antti.lahteenmaki@jamijarvi.fi
Mikko Salminen, mikkosalminen4@gmail.com
Ari Uusi-Rasi, ari.uusirasi@gmail.com






