Tervetuloa Porin Keskustan sivuille

Keskustan Porin kuntayhdistys on vahva poliittinen toimija Porissa. Sen historia ulottuu yli 50 vuoden taakse. Meillä on kuusi kaupunginvaltuutettua sekä lukuisia muita luottamushenkilöitä. Porin Keskustan kuntayhdistys perustettiin 6.11.2024, jolloin paikallisyhdistysten ja kunnallisjärjestön voimat on yhdistettu kuntayhdistykseksi. Porin Keskustasta luodaan puolue, jota jokainen porilainen voi äänestää.

Porin Keskusta haluaa profiloitua luotettavana yhteistyön rakentajana. Kuuntelemme erilaisia näkemyksiä ja arvostamme monimuotoisuutta. Meillä yksilö voi ilmaista mielipiteensä ja toimia omien arvojensa mukaisesti. Porin Keskusta on ylisukupolvisen vastuun ja välittämisen puolue. Tehtävä politiikka perustuu arvoihin, tietoon ja kokemukseen. Rakennamme hyväksi koetulle pohjalle. Samalla kuitenkin uudistamme, kokeilemme ja uimme tarvittaessa vastavirtaan. Olemme vaikutuskanava myös heille, joiden ääni ei muuten yhteiskunnassa kuulu.

Keskusta on koko Porin asialla puolustaen kaikille ihmisille tärkeitä lähipalveluita. Edistämme Porin ja Satakunnan elinvoimaisuuden kannalta tärkeitä asioita kuten koulutusta, hyvinvointia, turvallisuutta, luonnon moninaisuutta ja infran toimivuutta. Pidämme tärkeänä, että jokainen voi valita, missä asuu ja miten elää. Vaikutamme edustajiemme kautta kaupungin eri elimissä, tytäryhtiöissä sekä maakuntahallituksen, maakuntavaltuuston ja hyvinvointialueen asioissa. Käytämme vaikutusmahdollisuuksiamme myös Satakunnan Keskustan seutufoorumissa, edustajiemme välityksellä Keskustan Satakunnan piirissä, puoluevaltuustossa ja puolueen muissa työryhmissä ja toimielimissä.

Matti Hatanpää, Keskustan Porin kuntayhdistyksen puheenjohtaja

Porin Keskustan luottamustehtävät 2025-2029
Porin kaupunki

Valtuustoryhmä 2025-2029

Valtuutetut: pj Niko Viinamäki, vpj Raija Koskiranta, siht. Marita Salmio, Aila Haikkonen, Juha Kantola ja Heli Sulkava.

Varavaltuutetut: 

Mirva Korvala, Janiina Nurmoranta, Katri Pohjankivi, Pekka Laurila, Johannes Järvinen ja Martti Härkönen.

Kaupunginhallitus 2025-2029

Aila Haikkonen, jäsen
Niko Viinamäki, varajäsen

Kaupunginvaltuusto 2025-2029

Juha Kantola, 2. varapuheenjohtaja

Tarkastuslautakunta 2025-2029

Katri Pohjankivi, jäsen
Piritta Ståhlström, varajäsen

Sivistyslautakunta 2025-2029

Mirva Korvala, jäsen
Martti Härkönen, varajäsen

Tekninen lautakunta 2025-2029

Raija Koskiranta, jäsen
Johannes Järvinen, varajäsen

Keskusvaalilautakunta 2025-2029

Tero Jokiranta, jäsen
Anitta Virtanen, varajäsen

Vapaa-ajan lautakunta 2025-2029

Marita Salmio, varapuheenjohtaja
Silja Värinen, varajäsen

Elinvoima- ja ympäristölautakunta 2025-2029

Niko Viinamäki, puheenjohtaja
Kari Oittinen, varajäsen

Matti Hatanpää, jäsen
Jaakko Viitala, varajäsen

Satakunnan työllisyysalueen
jaosto 2025-2029

Niko Viinamäki, puheenjohtaja
Kari Oittinen, varajäsen

Matti Hatanpää, jäsen
Jaakko Viitala, varajäsen

Porin seudun kansalaisopiston hallintojaosto 2025-2029

Martti Härkönen, jäsen
Mirva Korvala, varajäsen

Ympäristöterveysjaosto 2025-2029

Matti Hatanpää, puheenjohtaja
Johanna Stenroos, varajäsen

Porin Palveluliikelaitos 2025-2029

Kimmo Kalliomäki, jäsen
Marja Kortell, varajäsen

Timo Forsten, jäsen
Petri Mikkelsson, varajäsen

Porin Vesi 2025-2029

Jenni Jalonen,  jäsen
Janiina Nurmoranta, varajäsen

Porin YH-asunnot Oy

Heli Sulkava, hallituksen jäsen

Suisto Kiinteistöt Oy 2025-2029

Elina Suni, hallituksen jäsen

Porin Satama Oy

Pekka Laurila, hallituksen jäsen

Keräämö Oy

Kimmo Kulonpää, hallituksen jäsen

Kiinteistö Oy Domus Arctopolis

Johannes Järvinen, hallituksen jäsen

Kiinteistö Oy Luotsinmäen puhdistamo

Kari Murtomaa, hallituksen puheenjohtaja

Kiinteistö Oy Viikkarin Valkama

Pasi Rainiola, hallituksen puheenjohtaja

Sampolan palvelukeskus Oy

Eero Mielonen, hallituksen jäsen

Kiinteistö Oy Keskusmarkku

Petri Mikkelsson, hallituksen puheenjohtaja

Kiinteistö Oy  Ulvilanpuisto

Piritta Ståhlström, hallituksen jäsen

Porin Teatterisäätiö

Kimmo Korkeaoja

Vammaisneuvosto

Juha Kantola, jäsen

Piirilääkäri Anders Bustorffin säätiö

Riikka-Mari Kaski, jäsen

Kiinteistötoimituksen uskotut miehet 2025-2029

Piritta Ståhlström
Arto Viitala

Satakunnan käräjäoikeuden lautamiehet 2025-2029

Tiina von Hertzen
Arto Viitala

Porin  Keskustan luottamustehtävät 2025-2029

Aluevaltuutetut 2025-2029

Aila Haikkonen
Niko Viinamäki
Heli Sulkava

Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta 2025-2029

Niko Viinamäki, jäsen
Katri Pohjankivi, varajäsen
Jenni Jalonen, jäsen

Aluevaltuusto 2025-2029

Aila Haikkonen, puheenjohtaja

Terveys- ja sairaalapalveluiden lautakunta 2025-2029

Heli Sulkava, jäsen

Perhe- ja sosiaalipalvelujen lautakunta 2025-2029

Mirva Korvala, jäsen
Marita Salmio, varajäsen

Väestökehityksen ja ikääntyneiden palveluiden lautakunta 2025-2029

Juha Kantola, jäsen

 

Maakuntahallitus

Raija Koskiranta, jäsen

Maakuntavaltuusto

Juha Kantola jäsen
Niko Viinamäki varajäsen

Marita Salmio jäsen
Heli Sulkava varajäsen

Keskustan Satakunnan piiri

Matti Hatanpää, puheenjohtaja
Tero Jokiranta, piirihallituksen jäsen
Marita Salmio, piirihallituksen varajäsen

Suomen Keskusta

Matti Hatanpää, puoluevaltuuston jäsen

Keskustan Porin kuntayhdistyksen
hallitus 2026

Matti Hatanpää pj, Tero Jokiranta vpj, Marita Salmio sihteeri, Timo Forsten, Jenni Jalonen, Martti Härkönen, Juha Kantola, Riikka Kaski, Janina Nurmoranta, Pasi Rainiola, Elina Suni ja Anitta Virtanen.

Porin Keskusta Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Keskustalla on vaihtoehto 🍀 ... Näytä lisääSee Less

Henri Seppänen Porin Keskustan puheenjohtajaksi

Keskustan Porin kuntayhdistys piti syyskokouksen 2.11.2026 Söörmarkun nuorisoseurantalolla.
Porin Keskustan kuntayhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Henri Seppänen, varapuheenjohtajaksi Tero Jokiranta ja sihteeriksi Marita Salmio. Yhdistyksen hallitukseen valittiin lisäksi: Matti Hatanpää, Jenni Jalonen, Juha Kantola, Riikka Kaski, Raija Koskiranta, Sonja Myllykoski, Janina Nurmoranta, Pasi Rainiola, Elina Suni ja Anitta Virtanen.
Porin Keskustaa kymmenvuoden ajan johtanut Matti Hatanpää toimii nyt Keskustan Satakunnan piirin puheenjohtajana ja hakee jatkoa tälle tehtävälle 7.11 Eurajoella pidettävässä piirikokouksessa.

Vuonna 2027 kevään toiminta painottuu eduskuntavaaleihin. Porin Keskustan kuntayhdistys täyttää 60 vuotta ja tasavuosia juhlistetaan jäsenistölle kesällä ja syksyllä järjestettävissä tilaisuuksissa.
Porin Keskusta rakentaa luottamusta, kuuntelee kaikkia ja arvostaa moninaisuutta. Politiikassa korostuvat arvot, tieto, kokemus ja ylisukupolvinen vastuu. Keskusta puolustaa lähipalveluita ja edistää Porin sekä Satakunnan elinvoimaa: Koulutusta, hyvinvointia ja toimivaa infraa.
... Näytä lisääSee Less

Henri Seppänen Pori

"Ei" hintapiikeille 🍀👍Suomalaiset ansaitsevat kohtuuhintaista sähköä. Paina peukku 👍 , jos olet samaa mieltä.

Keskustan tavoitteena on tehdä hintapiikeistä historiaa!
... Näytä lisääSee Less

Ei hintapiikeille �

🍀 **LÄHDE SEURAAMAAN – PORIN JA SATAKUNNAN ASIAT KIINNOSTAVAT!**

Mitä Porissa tapahtuu? Mihin Satakunta on menossa? Entä miten päätökset vaikuttavat meidän kaikkien arkeen?

📣 Seuraa Porin Keskustaa ja pysy ajan tasalla paikallisista asioista, tapahtumista, kannanotoista ja tulevista suunnitelmista.

Meille tärkeitä asioita ovat muun muassa:
✅ Työ ja yrittäminen
✅ Toimivat arjen palvelut
✅ Asuminen ja kaavoitus
✅ Liikenne ja hyvät yhteydet
✅ Maaseutu ja kotimainen ruoka
✅ Satakunnan elinvoima ja tulevaisuus

📲 **Ota kanavamme seurantaan!**

🔵 Facebook: Keskusta Porissa
📸 Instagram: www.instagram.com/porinkeskusta/
🌐 Kotisivut: porinkeskusta.fi/

**Yhdessä Porin ja Satakunnan puolesta!** 💚

#porinkeskusta #satakunta #pori #lähdeseuraamaan #keskusta 🍀
... Näytä lisääSee Less

🍀 **LÄHDE SEURAA

🍀 Olisiko sinulla kiinnostusta vaikuttaa Porin Keskustan toimintaan?

Porin Keskustan syyskokous järjestetään maanantaina 2.11. klo 18.00 Söörmarkun nuorisoseurantalolla.

Syyskokouksessa päätetään tulevan vuoden suuntaviivoista, talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta sekä valitaan uusi hallitus vuodelle 2027.

💚 Nyt on hyvä hetki lähteä mukaan tekemään ja vaikuttamaan! Olisitko sinä kiinnostunut hallitustyöskentelystä tai muuten osallistumaan yhdistyksen toimintaan? Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä – tärkeintä on kiinnostus yhteisiin asioihin ja halu olla mukana rakentamassa tulevaa.

Tervetuloa mukaan niin uudet kuin vanhatkin keskustalaiset! Yhdessä saamme enemmän aikaan. 🍀

☕ Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.
📍 Söörmarkun nuorisoseurantalo, Söörmarkuntie 265
🗓️ Maanantai 2.11. klo 18.00

#porinkeskusta #keskusta
... Näytä lisääSee Less

🍀 Olisiko sinulla

Asuntovelkoihin tarvitaan korkojarru! 📈

Keskusta esittää uutta korkojarrua: jos asuntolainan korko ylittää neljä prosenttia, olisi ylimenevästä osasta puolet verovähennyskelpoista.

Haluamme lisätä luottamusta siihen, että korkeamman korkotason ajoistakin selvitään. Se toivottavasti rohkaisee ja mahdollistaa yhä useammalle unelman itse omistetusta kodista.

Keskustan korkojarru olisi asuntovelallisen turva.
... Näytä lisääSee Less

Asuntovelkoihin tarv

Satakunnan Keskustan piirin Porin seudun seutufoorumi kokoontui eilen Kyläsaaren kylätalolla, Porissa. 🍀

Asioina oli muun muassa 7.11. pidettävässä piirikokouksessa tehtävät henkilövalinnat ja eduskuntavaalit 2027.

#satakunnankeskusta
... Näytä lisääSee Less

Image attachment
Image attachment
Image attachment
Image attachment
Image attachment

Keskustan eväin datakeskusbuumi hallintaan ja hintapiikit historiaan

⚡ Datakeskusten kasvava sähkönkulutus ei saa nostaa kotien, maatilojen ja yritysten sähkölaskuja.

Keskustan ratkaisut:
🔹 Pakkaspuskuri turvaamaan sähkön riittävyyttä kovilla pakkasilla.
🔹 Datakeskuksille velvoite lisätä puhdasta sähköntuotantoa lähialueille.
🔹 Kotitalouksien sähkövero asteittain pois datakeskusten kasvattamilla verotuloilla.
... Näytä lisääSee Less

Image attachment
Image attachment
Lataa lisää

Porin Keskusta Instagramissa

This error message is only visible to WordPress admins
There has been a problem with your Instagram Feed.

Suomen Keskustan uutiset

Sidosryhmien materiaali
16.6.2026 / Ehdokaskirjeet
Keskustan ryhmäpuheenvuoro: Välikysymys nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuususkon heikkenemisestä
Nuoret eivät pyydä mahdottomia. He haluavat tavallisia asioita, joista hyvä elämä rakentuu. Tällä hetkellä moni nuori ei uskalla ostaa kotia tai perustaa perhettä, koska tulevaisuus tuntuu liian epävarmalta.
16.6.2026 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Yhteistyökumppanien aineisto ehdokkaille
Välitämme ehdokkaille materiaalia laajalta joukolta erilaisia tahoja. Tässä kansiossa on esimerkiksi tarjouksia yrityksiltä, tietopaketteja järjestöiltä ja kutsuja moniin tilaisuuksiin. Käy tarjonta läpi ja valitse ne, jotka sinua kiinnostavat.
16.6.2026 / Ehdokaskirjeet

Tule mukaan!

Toimintamme on pitkäjänteistä keskustalaista vaikutustyötä kotikaupunkimme ja sen asukkaiden hyväksi.
Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Hatanpää
matti.hatanpaa(a)gmail.com
050 532 3298

Varapuheenjohtaja Tero Jokiranta
jokiranta.tero (a)gmail.com

Sihteeri Marita Salmio
marita.salmio(a)gmail.com
040 707 3478